keskiviikko 25. tammikuuta 2012

no tears, thats what i keep saying in my head

Suomi-elämään on ollut loppujen lopuks yllättävän helppo tottuu. Samoihin, vanhoihin rutiineihin oli naurettavan helppoa palata, ja vaikka oon ollu takasin vasta vajaan viikon tuntuu jo, etten koskaan olis ollut poissakaan. Uusi- Seelanti tuntuu etäiseltä, enkä osaa kuvitella viikko sitten itkeneeni sieltä lähtöä ja takasin kotiin tulemista.

Oon tällä hetkellä jotenkin niin onnellinen, josta mulle tulee välillä ihan sairaan huono omatunto: pitäis varmaan olla surullinen sen takia, kun joutui jättämään host-perheen ja eläimet ja kaverit ja kaikki, mutta mun kiireisyydelta ei tunnu jäävän aikaa suremiselle. Oon jo vajaassa viikossa ehtiny luomaan jokseenkin kiireisen ja tekemisen täyteyisen elämän itelleni, jonka täytyy myöntää olevan i - ha - naa niiden kaikkien ei mitään tekemättömien päivien jälkeen.



Uudessa-Seelannissa oli oikeesti niin tajuttoman paljon hankalampaa luoda elämää itelleen, koska siellä missä mä asuin ei päässyt tasan minnekään ilman autoa enkä viittiny kokoajan hosteilta kysyä, josko ne ajais mua kaikkialle. Koulun loppumisen jälkeen alko kesäloma, jolloin suurin osa kavereista kävi töissä päivät, kun mä märehdin himassa tekemättä mitään. Ja niin paljon kun rakastinkin mun Uuden-Seelannin elämää (ja kyllähän mä edelleen rakastan sitä paikkaa ja niitä ihmisiä yli kaiken), en voinu välttyy siltä fiilikseltä, että mun elämä oli vähän niinkun paussilla: en päässy eteenpäin opinnoissa, en päässy harrastaan tanssia, jossa mulla on palava tarve (yrittää) kehittyy, enkä voinu kun unelmoida töistä ja rahan keruusta.

Sen takii takasin Suomessa olo maistuu niin hirmusen makealta (can you say that?). Pystyn itse mennä tanssimaan ihan koska millon vaan haluan ja jopa kouluun pääsen ihan itse julkisilla!!!! Ennen näkemätöntä!! Ja julkisetkin toimii ainakin melkein ajallaan kaikesta tästä lumesta ja kylmästä ja pakkasesta huolimatta. Uskomatonta!! Ois tässä kuulkaa Waimaukun asujoilla hämmästelemistä, kun bussit menee 10min välein lumesta huolimatta, kun siellä bussit meni 5 kertaa päivässä ja tulivat mokovat yleensä vielä myöhässäkin (tai etuajassa - ei vaan koskaan ajallaan) ja siellä ei oo lunta ikinä ollutkaan.


Joten, tän takii rakastan rakastan rakastan Suomessa olemista. Tätä ihanaa itsenäisyyttä ja vapauden tunnetta. Ei haittaa vaikka kaverit kutsuu koppavaks (...), multa ei voi tätä onnea enää viedä! Seuraavan kerran kun jonnekin ulkomaille lähden, joko varmistan että siellä on hyvä julkinen liikenne tai sitten perkele hankin sen auton (ja seuraava kerta tulee varmaan lukion lopetettua, jos vain suinkin saan rahat kerättyä. EXCITED ALREADY!!!:D)

Kuvat on meidän vaihtareiden farewell partysta, joka oli ihan tosi hyvä ilta !!! Näitä kuvia äsken selaillessa tuli niin kova ikävä kaikkia vaihtareita :( Ne on oikeesti ihan tajuttoman mahtavia tyyppejä jokaikinen. Haluun niin käydä jokaista näkee jossain vaiheessa mun elämää.




oh baby,
please dont leave me now,
kiss me till the sun goes down

no tears,
thats what keep saying in my head,
tryna hold it together,
scared im gonna lose you forever,
and ever

no tears

1 kommentti:

Iida kirjoitti...

Ihanaa ku oot taas täällä <3 etkä oo koppava!