Mitä enemmän näitä kuvia katon, sitä kovempi ikävä tulee. Olkoon kuinka turistirysä tahansa kyllä mä tahdon ajatella, että näin edes himpun verran sitä Pariisin oikeaa taikaa. Niitä hämäriä metrotunneleita, kadulla jalkapalloa pelaavia lapsia, ikuisuuden jatkuvia, pölyisiä hiekkateitä ja tietenkin sitä tonnikaupalla omaankin masuun puputettua valkoista patonkia. Valkoista patonkia aidosta Pariisilaisesta leipomosta. Tuoreena ja paperipussissa, s'il vous-plâit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti