kiss me 'til the sun goes down

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Maaliskuun viimeisiä

Enää kymmenen päivää maaliskuuta jäljellä, kevään ekaa kuukautta. Enää vähän päälle viikko siihen tän jakson päättymiseen ja kokeisiin. Apuaa. Mulla on kalenteri ihan täynnä ja yritän epätoivoisesti etsiä sieltä yhtä päivää, jolloin ehtisin hengähtää ja laiskotella. Tai nojoo, ehkä niitä lasikottelupäiviä löytyisi, jos vaan tekisin kaikki asiat ajallaan ja käyttäisin aikani fiksusti enkä sellaseen turhaan - kuten esim facebookissa päättömästi pörräämiseen tai blogiin kirjottamiseen.

Oon vihdoin alkanut käyttää mun oikeutta Salsastudion tanssituntiin, ja olinkin viime torstaina kolmella tunnilla, eilen yhdellä ja tänään olisi tarkoitus taas mennä kokeilemaan paria. Tän takia mun Motivus käynnit on huomattavasti vähentyneet, mutta onneksi eilen ehdin spinningiin ja kyllä mä sinnekin ajattelin vielä ainakin pari kertaa tän viikon aikana ehtiä. Urheilu ja varsinkin tanssiminen on jotain niin ihanaa, ihan oikeesti. Haluan KUUBAAAAAN tanssimaan enkä malta odottaa sitä, että oon hyvä tanssija ja meen Lattareihin bailaamaan kaikkien latinokamujeni kanssa ah ♥ Tässä voisinkin kysyä, että mistä hempskutista mä meinaan ne rahat repästä...

Ihanaa muuten, kun kevät tulee (vaikka tässä onkin parina viime päivänä sadellutkin jotain ihme loskapaskaa). Heti, kun huhtikuussa kotiuduin sieltä Pariisin matkalta, aion pistää lenkkitossut jalkaan ja alkaa kehittää juoksukuntoa. Uudessa-Seelannissa juoksin ainakin joku pari kolme kertaa viikossa, mutta Suomeen tultua en ole käynyt juoksemassa kuin kerran salin juoksumatolla. Saa nähdä miten paljon kunto onkaan romahtanut... Alusta asti kuitenkin rauhallisesti ja fiiliksellä edeten.

Jotenkin tuntuu, että kaikki vaan menee painollaan. Kaikki vaan menee hyvin. Mikä on mahtavaa, tietty, mutta entä jos kaikki meneekin hyvin vaan sen takia, että suljen ne todelliset ongelmat ja ahdistukset jonnekin pieneen lokeroon, jota en - tietoisesti tai tiedottomasti - suostu avaamaan? Välillä tuntuu, että mun elämä on rakenteiltaan hyvin heikko, ja että jos joku heiveröisistä perustuksista saa särön kaikki tulee rämisten alas.

Tai sitten vaan ylianalysoin ja yritän etsiä ongelmia tyhjästä. Mikä olis muuten ihan mahdollista mut tuntien.

***

yo so loco, tu es loca
cuba, te quiero

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Stockholm

Takana viikonlopun mittainen Ruotsin risteily.

Tukholma on niin ihana, se oikein sykkii tyylikkyyttä ja eleganssia. Kauniita rakennuksia minnepäin katseensa vaan kääntääkään, ja ihmiset on hirmu ystävällisen oloisia. Yritin pari kertaa itsekin sössöttää surkeata ruotsiani, mutta vaihdoin aika nopeasti takaisin englantiin mun punastumisen ja myyjien hämmästyneiden katseiden takia. Otin jonkun kiinteistövälittäjän lehden ihan vain sen takia, että se jakaja hymyili mulle. Ruotsalaiset on niin nättejä ja komeita kaikki.

Itse risteilylläkin oli ihan mukavaa. Teemahan tällä Viking Linen risteilyllä oli Cuba, ja mulla oli alkuperäisenä suunnitelma tanssia kumpanakin illalla jalat rakoille ja paita märäksi hiestä. No, se ei ihan toiminut, kun en edes kehdannut mennä sinne salsalattialle pyörähtelemään kaikkien niiden taitavien tanssijoiden keskelle. Tyydyin istumaan paikoillani, nauttimaan ihanasta musiikista ja rypemään itsesäälissä, kun en osaa tanssia. Ehkä mä vielä joku päivä.

Huomenna takaisin kouluun ja arkeen ja mua nyt jo kauhistuttaa tuleva viikko: viime viikolta jäi palauttamatta parikin juttua, jotka oli kummatkin tarkoitus palauttaa huomenna, mutta joita kumpaakaan en ole vieläkään tehnyt. Huomenna myös ruotsin sanakoe ja historian essee, joihin en tietenkään ole lukenut. Mokoma ruotsin risteily sekotti mun rutiinit ja päiväjärjestyksen ihan totaalisesti. No, jos tän viikon rimpuilen jotenkin läpi niin sitten on taas viikonloppu ja voin yrittää koota itteni ja alkaa valmistautumaan vaikka taas siihen koeviikkoon. Jännä, kun sellasiikin on taas vuoden tauon jälkeen.

Anyways, Ruotsi on ihan uskomattoman ihana paikka ja kieli ja tahdon muuttaa sinne ensi kesäksi (2013), niin voisin ehkä jopa kirjottaa sen A-ruotsin jonkunlaisella menestyksellä.

Ei mulla muuta.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

that maui wowie

Kuinka uskomattoman ihana viikonloppu mulla on ollutkaan. Peruutin kaikki menot vedoten kipeänä oloon, ja vaikka tänään oli jo olo aika lailla parempi en ole viitsinyt sinne salillekaan lähteä - ihan vain etten enää sairastuisi uudestaan. Tahdon kuitenkin olla ensi viikonlopun Ruotsin risteilyä parhaassa mahdollisessa vedossa.
Oon rakastunut uudelleen mun vanhaan ihanaan ystävääni yksin oloon. Toki kaveritkin on ihania jeejee, mutta mikään ei ole ainakaan tänä viikonloppuna voittanut omaa seuraa. Ties kuinka monta tuntia olen vain istunut ja ihmetellyt kuunnellen hyvää musaa tai lukien (hyvää?) kirjaa, tällä hetkellä menossa Twilight. Inhoon sydämeni pohjasta niitä leffoja, mutta mä en voi vastustaa niiden kirjojen suloista rakkaustarinaa. Mäkin vaan etsin elämässä omaa Edwardiani - not. Oikeasti mä etsin kuumaa ulkomaalaista surffaajaa/tanssijaa, jonkalaista ei Suomesta taida löytyä. Sellaista, jolla olisi villi katse silmissä ja josta ei koskaan tietäisi mitä se seuraavaksi meinaa. Sellaisen prinssin kanssa ei muakaan haittais ratsastaa auringonlaskuun valkoisella hevosella. Tai vaihtoehtoisesti taxilla niille.

Muistelin tossa eilen omaa nuoruuttani. Nyt kun oon jo niin uskomattoman vanha. Miten naiivi ja hyväuskoinen ja epävarma sitä osasikaan olla. Toisaalta osasin myös olla itsekeskeinen ja töykeä, lähinnä vain äitiä kohtaa kyllä haha. Elämä pyöri vain oman onnen ja onnettomuuteni ympärillä ja onnellisuuteni perustui sille miten muut näkivät minut, onnettomuuteni sille miten vähäpitoiseksi tunsin itseni. Silloin joskus voin - nolono - myöntää tärkeintä elämässäni olleen oman prinssini metsästys eikä elämällä kaiken kaikkiaan tuntunut olevan mitään merkitystä yksin ollessa. Kuinka yksinkertaisen naurettavaa! Olen vahvimmillani yksin, ilman ylimääräisiä perässä ruikuttajia. Saattaa kuulostaa kateellisen panettelulta, mutta voin ilokseni ja onnekseni todeta, että ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen oloni hyväksi ja arvokkaaksi juuri näin. Ilman yhtään ketään tai mitään, vapaana omassa yksinäisyydessäni, vahvana ja yksin. Nautiskellen, eläen ja kokien. Ja en voi kuin hymyillä omalle sitoutumattomuudelleni ja vapaudelleni ja sille mihin se vielä minut johtaakaan.

...

Haha oli pakko, ihan vaan tunnelman keventämiseks :D

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Siitä vaihdosta vielä

Nää kuvat oli 2 pv ennen Sigridin lähtöö, kun olin niil vikaa kertaa yötä.

Mulla on oikeesti tosi tosi paljon sanottavaa vaihdosta, mutta (kuten oon varmaan aiemminkin kertonut) kaikki tunteet on jotenkin tosi ristiriitasia ja kun tossa yhtenäki päivänä erehdyin äidille avautumaan vähän, niin eihän kyyneleiltä tietenkään voinut välttyä. Sen takia oon nyt visusti sulkenu kaikki vaihtariajatukset tonne jonnekin pääkopan perukoille, joista en niitä vähään aikaan lähde kaivelemaan. Tällä hetkellä en pysty kattomaan edes Uuden-Seelannin kuvia ilman, että tekee kipeää.
Aion jossain vaiheessa, kun 1) en ole sairas, 2) mulla on aikaa miettiä ja 3) kirjoittaa kaikki ylös niin sukeltaa omien muistojeni ja ajatusteni syövereihin ja vihdoin kohdata ne kaikki negatiivisetkin fiilikset, joiden piilottelun alotin Uudessa-Seelannissa, ja mistä en oo päässy eroon takasin tultuakaan - omaa mielenterveyttäni mä oon varmaan alitajuntaisesti suojellut. Tahdon ja AION kuitenkin antaa anteeksi, koska nyt näihin huonoihin puoliin keskittyminen pilaa multa muiston koko vaihtovuodesta, joka kuitenkin kaikessa kamaluudessaankin oli aivan järkyttävän ihana ja jota ikävöin ja ajattelen jollain tapaa ihan joka päivä.
Koti-ikävän ja (sen aiemminkin mainitun) katkeran vihaisuuden sekoitettuja tunteita vältellessä.
Katoin muuten äsken Amélie-leffan ja voi että se on niin ihana ♥ Katoin sen ekan kerran varmaan ala-asteella, jolloin pidin siitä ja nyt rakastuin siihen. Se varmaan laukas tänkin ajatustulvan